Itä- ja Länsi-Pasilaan, Ilmalaan sekä Pohjois-Pasilaan tullaan jo nyt hyvinkin kaukaa töihin valtakunnallisiin yhtiöihin, kansainvälisiin konserneihin, mediataloihin sekä valtion ja kaupungin virastoihin.
Pasilan seitsemälle osa-alueelle rakennetaan lähivuosikymmeninä yli miljoona kerrosneliömetriä uusia toimisto- ja liiketiloja. Tulevaisuuden Pasila tarjoaa työtä yli 50 000 ihmiselle. Pasila on Helsingin toimitilarakentamisen avainalue.
Mediakaupunginosa Ilmala
Ilmala tunnetaan mediakaupunginosana, jossa sijaitsevat Yleisradion ja MTV:n toimitilat sekä lukuisat pienemmät alan yritykset. Uudisrakentamisen myötä Ilmalan toimitilojen määrä yli kaksinkertaistuu, ja toimitilojen kokonaismäärä 348 000 k-m2 on lähes yhtä suuri kuin Keski-Pasilassa. Työpaikkoja uudessa Ilmalassa on yli 11 000.
Ilmalan uudisrakentaminen käynnistyi 2007. Alueelle on jo valmistunut mm. Vakuutusyhtiö Fennian pääkonttori ja uusia toimitiloja valmistuu pian lisää Televisiokadun eteläpäähän. Ilmalanrinteeseen Vesilinnojen ja uuden Ilmalantorin viereen tulee toimistokortteleita, joista on loistavat yhteydet Hakamäentielle ja Ilmalan rautatieasemalle sekä tietysti aivan vieressä sijaitsevalle raitiolinja 9:n kääntöpaikalle.
Yleisradion aluetta kehitetään median ehdoin. Tulevaisuudessa Pasilaan on mahdollisuus rakentaa näyttelytiloja, arkistoja ja muuta mediamaailmaan liittyvää.
Yleisradion alueen pohjoispuolelle rakennetaan toimitalo Forum Virium Helsinki. Se on nykyaikaisten teknologioiden, digitaalisten sisältöjen ja alan palveluiden kohtaamispaikka. Keskus tukee innovaatioita, luo uutta liiketoimintaa sekä kokoaa tekijöitä ulkomaita myöten. Forum Virium Helsinki rakennetaan Yleisradion vielä tyhjänä olevalle tontille, joten hankkeessa luodaan samalla uutta kaupunkirakentamista alueelle. Rakennuksen tilasuunnittelussa haetaan uusia tapoja koota työntekijöitä yhteen erilaisiin tiloihin ja yhteisten kulkureittien varrelle.
Vuoteen 2015 mennessä Ilmalan alueelle suunnitelluista toimistoista noin puolet on valmistunut tai rakenteilla. Loput toimitilat sijoittuvat tonteille, joiden rakentaminen on sidoksissa Yleisradion ja MTV:n tilajärjestelyihin. Eräiden tilojen purku- ja muutostyöt ajoittuvat tämän hetkisten arvioiden mukaan vuodelle 2020.
Konepajan alueella rinnan vanhaa ja uutta
Konepajan alueella on jo pinta-alassa mitaten paljon toimitiloja, jotka sijoittuvat suuriin VR:n käytössä olleisiin historiallisesti arvokkaisiin konepajahalleihin ja Aleksis Kiven kadun varren pienempiin tiilirakennuksiin. Työpaikkoja alueella on tällä hetkellä kuitenkin vain muutamia kymmeniä. Konepajan uudisrakentamisen yhteydessä tärkeimmät vanhat rakennukset suojellaan, mutta niihin tulee uutta toimintaa. Konepajan alueen rakentaminen jatkuu noin vuoteen 2020, jolloin alueella ennustetaan olevan tuhansia työpaikkoja.
Konepajan alueen maamerkiksi nousee toimistotorni Origo Aleksis Kiven kadun ja Teollisuuskadun kulmaukseen. Tontin kautta kulkeva kevyen liikenteen alikulkuyhteys Keski-Pasilaan säilyy, mutta kokee Origon rakentamisen yhteydessä kasvojenkohotuksen. Origon osuus koko Konepajan uudesta toimistorakennusoikeudesta on lähes puolet.
Konepajan viidestä osa-alueesta kahden asemakaavoitus on vielä kesken. Vanhat säilytettävät konepajahallit sijaitsevat juuri näillä alueilla. Konepaja-alueen eteläpään uudisrakentamisesta suurin osa on asuntoja, mutta alueelle rakennettaneen jonkin verran myös uusia toimisto- ja liiketiloja.
Keski-Pasilaan korkeita torneja
Uudet toimistot levittäytyvät aikanaan lähes kaikkialle Keski-Pasilan alueelle. Keski-Pasilan toteutus jatkuu useita vuosikymmeniä. Alueen valmistuttua siellä työskentelee noin 10 000–15 000 ihmistä.
Keski-Pasilan toteutus aloitetaan sen sydämestä Pasilan aseman viereen nousevasta keskustakorttelista. Keskustakorttelin toteutuksessa tavoitellaan sekä visuaalisesti että toiminnallisesti korkeaa laatua. Keskustakortteliin tulee toimitiloja, liiketiloja, asuntoja, metro sekä runsaasti maanalaisia pysäköintitiloja ja mikseipä vielä kirkkokin. Helsingin kaupunki ja valtiota edustava Senaatti-kiinteistöt järjestävät alueesta suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun. Kaupunkisuunnitteluvirasto laatii kilpailun voittaneen ehdotuksen pohjalta keskustakorttelin asemakaavan yhteistyössä kilpailun voittaneen investorin kanssa. Valtio ja kaupunki myyvät asemakaavan mukaisen rakennusoikeuden investorille joka vastaa alueen rakentamisesta. Keskustakorttelin rakentaminen alkaa noin vuonna 2014.
Keskustakortteli nousee Pasilan sillan tasosta noin kuusi kerrosta ylöspäin. Korttelia rakennetaan myös Pasilan sillan alle ja alimmat rakennustasot ovat syvällä maanpinnan alapuolella. Keskustakortteliin sijoitetaan maan alle paitsi keskustakorttelin asukkaiden ja yritysten käyttöön tulevia pysäköintitiloja, myös Pasilan aseman pysäköintiä sekä jonkin verran viereisten asuin- ja toimistokortteleiden pysäköintiä. Keskustakorttelin rakennusoikeus on lähes 30 prosenttia Keski-Pasilan toimitiloista.
Pasilan sillan eteläpuolelle on suunnitteilla kymmenen korkean rakennuksen alue. Pasilan torneista suurin osa on yli 15-kerroksisia, ja korkein rakennus saattaa kohota jopa 40-kerroksisena. Rakennuksista on suunniteltu hybridejä, joissa alimmaisena on liiketiloja, niiden yläpuolella toimistoja ja kaikkein ylimpänä asuntoja. Toimistojen määrä vaihtelee tornikohtaisesti; joissakin rakennuksissa asuntojen osuus rakennusoikeudesta voi nousta jopa 50 prosenttiin. Tornialueen rakentaminen alkaa noin vuonna 2015.
Pasilan sillan pohjoispuolelle uuden Veturitien varteen rakennetaan pohjoiseen kurkottava toimistonauha, jonka alimpiin kerroksiin tulee aluetta elävöittäviä kauppoja ja liiketiloja. Toimistoalue rajautuu lännessä asuinkortteleihin.
Historiallisesti arvokkaat veturitallit suojellaan. Tällä hetkellä Veturitallien tiloissa toimii monenlaisia yrityksiä ja alue halutaan säilyttää aktiivisessa käytössä myös jatkossa.
Pohjois-Pasilassa on kohta hyvä asua ja työskennellä
Pohjois-Pasilassa uusia toimitiloja tulee Postintaipaleen varren eteläosan asemakaava-alueelle. Alueella on tällä hetkellä työpaikkoja noin 2 000, mutta määrä tulee uusien toimistojen rakentamisen myötä nousemaan 7 000:een. Alueen asemakaava ei ole vielä lainvoimainen, mutta rakentaminen alueella alkanee vuoden, kahden sisällä. Postintaipaleen alueella toimii nykyisin Pohjolan Liikenteen varikko, joka pysyy alueella. Asemakaavan mukaisesti pitkän ajan suunnitelmissa on varikkoalueen kattaminen, jolloin kannen päälle voidaan rakentaa uusia toimitiloja.
Pohjois-Pasilan työpaikka-alueet sijaitsevat Hakamäentien tien välittömässä läheisyydessä ja alueelta on myös lyhyt yhteys Ilmalan rautatieasemalle. Hakamäentien ylitse rakennetaan Ilmalan ja Pohjois-Pasilan yhdistävä kevyen liikenteen silta. Pohjois-Pasila on tulevaisuudessa helposti saavutettavissa myös raitiolinjalla 9. Postintaipaleen työpaikka-alueen pohjoispuolelle tulee uusia asuntoalueita. Pohjois-Pasila tarjoaa hyvät mahdollisuudet työn ja asumisen yhdistämiseen.
Published: 21.05.2010